Varusmiesten telakuorma-auto onnettomuudessa – yksi sairaalaan
Ajoneuvon kyydissä oli kuusitoista varusmiestä.
Poliisi epäilee törkeän tuhotyön yritystä.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin rappukäytävässä syttyneestä tulipalosta perjantaina hieman ennen iltakahdeksaa.
Lentäjä painottaa, että jokainen turvallisuusuhka otetaan tosissaan. Matkustajalentoihin ja lentokenttiin eri puolilla Eurooppaa kohdistui perjantaina jälleen uusi pommiuhkauksien aalto, uutisoi muun muassa Reuters. Aikaisemmin torstaina pommiuhkauksia kohdistui ainakin 27 lentoon eri puolilla Eurooppaa. Uhkailun kohteeksi joutui kaksi Finnairin lentoa: lento AY1761 Helsingistä Roomaan ja…
Suomen talvilämpötiloihin ennustetaan poikkeamaa.
Sture Fjäderin ulkonäkökeskeiset kirjoittelut ovat herättäneet ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Työmarkkinajärjestö Akavan entinen puheenjohtaja, kokoomuksen jäsen Sture Fjäder kommentoi X:ssä perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden ulkonäköä. Torstaina 5. marraskuuta hän jakoi pirkanmaalaisen ehdokkaan Venla Mannisen vaaliesitteen. Kuvan ohessa Fjäder ihmetteli Mannisen puoluevalintaa.
Pala television historiaa on myynnissä Tampereella, koska Yle supistaa kokoelmiaan. Kävimme etukäteen tutustumassa myynnissä oleviin tavaroihin ja vaatteisiin.
Suomalaisille sinkuille lennätetään treffiseuraa ulkomailta, ja tulijoiden kaikki matkakulut maksetaan.
Vaasan opiskelija-asunnot ovat ääriään myöten täynnä ja yksityisten vuokrat kalliita. Helpotusta asuntopulaan luvataan vuoden kuluttua.
Rkp:n kansanedustaja Mats Löfström joutui kiireelliseen leikkaukseen Helsingissä. Hän kertoo pelänneensä tilannetta.
Neuvottelujärjestön varapääluottamushenkilön mukaan some-julkaisuihin puuttuminen on erittäin harvinaista, koska kriittinen keskustelu kuuluu yliopistoihin.
Perjantaina on pelti rytissyt monilla puolilla maata. Ylen meteorologi Anne Borgström muistuttaa, että tienpinta voi olla huomattavasti ilmaa viileämpi.
4,2 miljoonaa kiloa siemenperunaa tuhoutui rakennuspalossa Tyrnävällä. Asiantuntija kertoo, mitä tapahtunut tarkoittaa Suomen peruna-alalle ja kuluttajille. Tyrnävän tulipalon jäljet voivat näkyä Suomen peruna-alalla vuosia. Neljä Rahkon maatilan suurta hallia tuhoutui tulipalossa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävällä perjantain vastaisena yönä. Halleissa oli varastoituna 4,2 miljoonaa kiloa perunaa sekä…
Useat kansanedustajat eivät noudattaneet ryhmänsä päätöstä, miten olisi pitänyt äänestää.
Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström pystyi hädin tuskin kävelemään kipujen vuoksi. Hallituspuolue RKP:n ahvenanmaalainen Mats Löfström on joutunut sairaalaan umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi. Löfström kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan. – Kiitollinen elämästä ja Suomen uskomattoman hyvästä terveydenhuollosta, Löfström kirjoittaa.
Epäilty on aiemmin tuomittu useista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kymenlaakson käräjäoikeudessa tänään vangitulla miehellä on aiempaa rikostaustaa. Mies on aiemmin tehnyt pitkälle toistakymmentä rikosta, joista hänet tuomittiin vuonna 2018 viiden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Kiinnostuneille järjestetään dna-näytekerääjien koulutus etänä.
Britanniassa tutkimusyritys YouGov kysyi, onko pettäminen videopelihahmon kanssa mahdollista. Naisista 7 prosenttia ja miehistä 4 prosenttia oli sitä mieltä, että kyllä on.
Asiantuntija muistuttaa, että uhkauksiin ei voi turtua.
Tekoälylle ollaan antamassa liikaa valtaa, sanoo vasemmistoliiton Veronika Honkasalo.
Sarjavalittaja Markus Pönkä vaati valtiolta korvauksia, koska hänen mielestään vankilassa ei selvitetty leikkelevarkautta kunnolla.