Mies menehtyi työtapaturmassa Paraisilla
Uhri putosi katolta ja menehtyi tapahtumapaikalle.
Uhri putosi katolta ja menehtyi tapahtumapaikalle.
Stubb puhuu Turkissa ensi viikolla.
Kaupungin mukaan tilanne johtuu läheisestä purkutyömaasta, Helsingin Uutiset kertoo. Pyörätiehen ilmestynyt metrin korkuinen kumpare aiheuttaa päänvaivaa Helsingin Itäkeskuksessa, kertoo Helsingin Uutiset. HU kertoo, että kaupunki on ryhtynyt rakentamaan korvaavaa pyörätietä vaurioituneen pyörätien tilalle.
Panta nilkkaan ja menoksi. Vankien valvottu koevapaus ei kuitenkaan tarkoita vain nilkkapantaa. Näitä asioita harva tietää valvotusta koevapaudesta. Tukipartio on auttamassa, että sopeutuminen siviiliin olisi mahdollisimman kitkatonta. Vanki voi vapautua suoraan vankilasta ilman asuntoa ja omaisuus muovikassissa. Tällaisella vangilla todennäköisyys rikoksen uusimiseen on erittäin suuri.
Jari Mäki sanoo, ettei välivaalien tulos harmita. Hän kuvailee olevansa jopa helpottunut. Ilmajokisella Jari Mäellä on ollut pitkä päivä. Jenkkitavaraa Koskenkorvalla myyvä yrittäjä nousi varhain aamulla seuraamaan Yhdysvaltojen välivaaleja.
Päiväksi valittiin kuninkaan kuolinpäivä.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Elisan Digiturvakoulu laajeni alakouluihin, sillä tekoälyn riskit koskettavat yhä nuorempia lapsia.
Naista epäillään tapon yrityksestä.
Liikenne Vaasan suuntaan on poikki Mustasaaressa.
Pohjanmaan poliisin alueella on ollut erittäin liukasta ja onnettomuuksia on ollut paljon. Valtatie 3 on poikki Pohjanmaan Mustasaaressa, tiedottaa Pohjanmaan poliisi. Tiellä tapahtui perjantaina aamulla usean auton ketjukolari. Pelastuslaitos tiedotti aiemmin, ettei kukaan loukkaantunut vakavasti.
Sateita on luvassa lähinnä pohjoisessa.
Antti Pelttari saapui Helsingin käräjäoikeuteen, jossa on tarkoitus selvittää, torjuiko Suomen tiedustelu Venäjän vakoilua laittomin keinoin.
Säteilyturvakeskus kertoo, että määrällä ei ole vaikutusta ihmisten terveyteen, mutta tiedottamisella on silti väliä.
Maria Björklöf pettyi syvästi seurakuntavaalien äänestyskäytäntöihin. Helsinkiläinen Maria Björklöf, 68, ei voinut uskoa silmiään tiistaina Ympyrätalossa Helsingin Kalliossa. Björklöf kävi äänestämässä ennakkoon seurakuntavaaleissa Ympyrätalon S-marketin ja Alkon vieressä olleella äänestyspisteellä. Äänestyskäytännöt eivät vakuuttaneet häntä alkuunkaan.
Ylen kannatusmittauksen tuloksella Minja Koskela (vas) voisi olla seuraavan hallituksen valtiovarainministeri, mikä puhuttaa nyt poliitikkoja. SDP:stä otetaan ajatus positiivisena vastaan, mutta oikealla laidalla se nähdään pikemminkin uhkana. Keskustelu ensi vaalikauden hallituspohjasta on ottanut kierroksia Ylen torstaina julkaisemasta puoluekannatusmittauksesta. Oppositiopuolue…
Asiantuntijan mukaan tautialueet siirtyvät koko ajan pohjoisemmaksi.
Vakituisessa työsuhteessa ollut henkilö irtisanotiin toistuvan epäasiallisen ja seksuaalissävytteisen käytöksen vuoksi.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta, poliisi kertoo.
Kokoomuksen kannatuslasku jatkuu. Riikka Purran ansiosta perussuomalaiset näyttäytyy dynaamisempana puolueena kuin kokoomus, sanoo kansanedustaja Aleksi Jäntti (kok).
Seitsemää entistä tai nykyistä Supon työntekijää syytetään maanpetosrikoksesta. He joutuvat oikeuden eteen perjantaina. IS seuraa istuntoa.
Suojelupoliisin johtoa syytetään rikoksista. Iltalehti seuraa poikkeuksellisen oikeudenkäynnin alkua. Suojelupoliisin entisiä työntekijöitä syytetään poikkeuksellisista rikoksista. Syytteiden käsittely alkaa tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii muun muassa suojelupoliisin (supo) entiselle päällikölle Antti Pelttarille rangaistusta maanpetos- ja virkarikoksista. Syytettynä on myös…
Eräs moderneista jumittumista on usko siihen, että jos ratkaisusta käytetään sanaa ”luova”, sen täytyy olla oikea ratkaisu, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
Keskusta vaatii, että sähköntoimittajien kaapelointivelvoitteita helpotetaan.
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yli kahden kuukauden mittaiseksi testausvaiheessa havaittujen putkistorasitusten vuoksi. Kyseessä on Suomen suurin ydinvoimalaitos. Suomen suurin ydinvoimalayksikkö Olkiluoto 3 ei palaakaan sähköntuotantoon lauantaina 7. marraskuuta, kuten Teollisuuden Voima (TVO) on aiemmin kertonut. Nyt yhtiön uusi arvio on, että huoltotyöt saataisiin valmiiksi vasta 18.…
Helsingin ja Vantaan kaupungit valmistelevat parhaillaan omaa drooni-infrastruktuuriaan.